Aki Lindén Puheenvuoroja terveydestä ja oikeudenmukaisuudesta

SOTE-uudistuksesta - jälleen kerran

SOTE-UUDISTUKSESTA – JÄLLEEN KERRAN

 

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen johdolla käytävissä hallitusneuvotteluissa saavutettiin yhteinen näkemys sosiaali- ja terveyspalveluiden hallinnollisen rakenteen uudistamisen peruslinjasta viime viikolla ja se julkistettiin torstaina 23.5.2019 klo 9. Valtioneuvoston tiedote asiasta annettiin samana päivänä klo 14. Miksi tällainen julkistus tehtiin, vaikka koko hallitusohjelma ei vielä ollut valmis? Tämän tietävät parhaiten neuvotteluja käyvien viiden puolueen puheenjohtajat. Oma käsitykseni on se, että tällä julkistuksella katkaistiin erilaisilta ”väritetyiltä” huhuilta siivet. Julkistus oli tässä tilanteessa hyvä asia.

 

Linjauksen viisi kohtaa

Vaikka em. linjaus on tullut laajalti tunnetuksi, tiivistän sen seuraavassa.

  1. Kuntaa suuremmat itsehallinnolliset alueet vastaavat sote-palveluiden järjestämisestä ja pääosin niiden tuottamisesta. Näitä tulee 18. Tämä luku vastaa nykyisten maakuntien lukumäärää. Päättäjät valitaan suorilla vaaleilla. Pelastustoiminta ja ensihoito tulevat myös näiden sote-alueiden tehtäviksi heti alkuvaiheessa. (Ensihoito on jo nyt sairaanhoitopiirien tehtävä, AL huom.)
  2. Yksityinen ja kolmas sektori toimivat julkisen tuotannon täydentäjinä, ne eivät ole hallitsevassa asemassa kuten Sipilän hallituksen sote-esityksessä. Kuntien mahdollisuus toimia tuottajina selvitetään vuoden 2019 loppuun mennessä.
  3. Uudenmaan, pääkaupunkiseudun tai Helsingin alueen erillisratkaisu selvitetään yhteistyössä alueen kaupunkien ja kuntien kanssa vuoden 2019 loppuun mennessä.
  4. Erillisinä asioina valmistellaan parlamentaarisen komitean (myös oppositio siis mukana, AL huom.) toimesta vuoden 2020 loppuun mennessä maakuntien verotusoikeus ja palveluiden nykyisen monikanavarahoituksen (valtio, kunnat, sairausvakuutus, työterveyshuolto) purkaminen.
  5. Niin ikään parlamentaarisesti valmistellaan vuoden 2020 loppuun mennessä se, mitä muita tehtäviä kohdassa 1. mainittujen lisäksi mahdollisesti siirretään kunnilta, kuntayhtymiltä ja valtiolta maakunnille.

 

Syntyi vilkas julkinen keskustelu

Asiasta syntyi välittömästi sosiaalisessa mediassa vilkas keskustelu ja siitä tuli heti television ja radion pääuutinen. Seuraavien päivien printtimediassa oli aiheesta laajoja artikkeleita haastatteluineen. Itsekin sain useita yhteydenottoja.

Keskeinen kiistely syntyi siitä, että väitettiin ”Keskustan lypsäneen demareilta läpi oman mallinsa”. SDP:tä syytettiin lehmänkaupasta. Joidenkin kriitikoiden mielestä ”18 aluetta on liikaa”, toisten mielestä ”yksityiset unohdettiin kokonaan”, kolmas kritiikin kohde oli ”hallintobyrokratian ja verojen lisääminen” jne. Varteenotettavaa oli suurten kaupunkien eräiden johtajien (mm. Jan Vapaavuori ja Lauri Lyly) esittämä arvostelu, jonka mukaan kuntien olisi pitänyt antaa edetä sote-palveluiden organisoinnissa vapaaehtoisesti suurten kaupunkien johdolla.

Olen itse Twitterissä ja Facebookissa esittänyt lyhyesti näkökantojani aiheesta välittömästi 23.5.2019 ja sen jälkeen. Olen myös osallistunut aiheesta käytyyn some-keskusteluun kommentoiden muiden esittämiä näkemyksiä. Tässä kirjoituksessani esitän hieman laajemman katsauksen asiasta.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen ja parantaminen oli keskeisin vaaliteemani koko tammi-huhtikuun kestäneen eduskuntavaalikampanjani aikana. Puhuin ja kirjoitin siitä päivittäin. Esimerkiksi 7.3.2019 julkaisin blogissani kirjoituksen ”Jos sote kaatuu niin mitä tilanne? – SDP:n malli” ja 20.3.2019 kirjoituksen ”Kokoomuksen sotemalli”. Ne ovat aivan selkeitä nykytilanteessakin.

 

Mitä pitää korjata Suomen sosiaali- ja terveydenhuollossa?

Suomen terveydenhuolto arvioidaan kansainvälisesti joko hyväksi tai osin jopa erinomaiseksi. Sosiaalihuollon vastaavia arvioita ei ole samalla tavalla tehty. Eräät sosiaalipalvelut, esimerkiksi vanhustenhuolto, ovat muissa Pohjoismaissa paremmin resursoidut kuin Suomessa. Erityisesti maamme terveydenhuoltojärjestelmä on kustannustehokas. Suhteellisen maltillisella rahoituksella saadaan aikaiseksi hyviä tuloksia. Kehitettävää on kuitenkin paljon ja tulevaisuus tuo mm. väestörakenteen muuttuessa ja lääketieteen kehittyessä uusien haasteita. Suoranaisia ongelmia ja puutteitakin on. Ne vaativat nopeaa korjausta välittömästi. Itse olen listannut ”kolme kärkeen” –asiaa:

1. Jonot terveyskeskusten lääkärille ovat yleisesti liian pitkät ja joissakin kunnissa aivan mahdottomat.

2. Vanhustenhuollon henkilöstöä ja sen myötä palvelun ja hoivan laatua tulee lisätä sekä laitoshoidossa että kotihoidossa.

3. Julkista hammashuoltoa on asteittain laajennettava.

Nämä asiat on pakko korjata nykyisessä kuntiin pohjautuvassa järjestelmässämme, koska joka tapauksessa kuluu aikaa ennen kuin järjestelmää on muutettu. Eikä silloinkaan pelkkä järjestelmämuutos korjaa konkreettisia epäkohtia, vaan kysymys on siitä, millaisella hallinnollisella rakenteella tulevina vuosikymmeninä saadaan palveluja parhaiten kehitetyksi.

 

Miksi tarvitaan sote-uudistus?

Yllä olevan väliotsikon kysymykseen voisi vastata pitkästi ja perusteellisesti. Olen tässä nyt kuitenkin lyhytsanainen.

Suomessa keskeiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kuntien vastuulla. Maassamme on ollut jo vuosien ajan laaja yksimielisyys sekä poliittisten päättäjien että asiantuntijoiden keskuudessa siitä, että nykyinen kuntarakenteemme ei ole sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen riittävän kestävä, osaava ja yhdenvertaisia oikeuksia turvaava. Kuntarakenteen muuttaminen on ollut nihkeää ja hidasta. Siksi on päädytty siihen, että sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen siirretään kokonaan kunnilta pois. Maaliskuussa 2014 kaikki eduskuntapuolueet, jotka ovat samat kuin nykyiset, sopivat, että uudistus toteutetaan jakamalla maa viiteen alueeseen, jotka vastaavat sosiaali- ja terveyspalveluista. Tammi-helmikuussa 2015 yritettiin ennen eduskuntavaaleja samaa vielä 18-20 alueen mallilla. Perustuslailliseksi ongelmaksi muodostui se, että kuntien itsehallinto vaarantuu liiaksi, jos 60 % kuntien verotulojen käytöstä päätetään lakisääteisesti sote-alueilla. Tätä ongelmaa ei syntyisi, jos rahoitus tulisi valtiolta tai alueiden itsenäisen verotuksen kautta. Tällöin kuntaveron osuus vastaavasti pienenisi, esimerkiksi 19,5 %:sta 7,5 %:ksi.

Kesäkuussa 2015 muodostettyu Sipilän hallitus ei kuitenkaan jatkanut uudistusta tältä ”valmiilta” pohjalta, vaan kytki siihen mukaan laajan lakiin perustuvan sote-palveluiden ulkoistuksen, jota kutsuttiin ”valinnanvapaudeksi”. Toinen uusi asia oli sote-alueiden muuttuminen sisällöltään laaja-alaisemmiksi siten, että eri palveluja ja toimintoja olisi ollut yhteensä 26. Sote-palveluiden taloudellinen osuus tosin olisi ollut 90 % ja pelastustoimen osuus 5 % kokonaisuudesta. Kolmas kiistanalainen asia oli sote-alueiden lukumäärä 18. Sitä pidettiin etenkin asiantuntijoiden mielestä liian suurena.

Monien vaiheiden jälkeen tämä kolme vuotta valmisteltu ja laajaa kritiikkiä osakseen saanut ”rakennelma” romahti 8.3.2019 Sipilän hallituksen luopuessa siitä ja erotessa samalla.

 

Millainen oli SDP:n vaaliohjelman sote-malli?

SDP:n laajassa vaaliohjelmassa ”TULEVAISUUSLINJA – SDP:n vaalitavoitteita ja muutoksen suunta 2030”, joka julkistettiin tammikuussa 2019, on sivuilla 87-92 yksityiskohtaisesti kuvattu SDP:n tavoitteet sosiaali- ja terveyspalveluiden ja sote-rakenteen uudistamiseksi.  

SDP:n linjana on sote-palveluiden hallintorakenne, joka perustuu nykyisiä kuntia suurempiin sote-alueisiin. Ohjelmassa puhutaan sote-kunnista. Sillä viitataan siihen, että sote-alueet olisivat kuin kuntia, mutta vastuussa vain sote-palveluista. Ne voitaisiin muodostaa Kuntalain muutoksilla. Tämä olisi helpompaa kuin kokonaan uudenlaisen lainsäädännön valmistelu. Ulkoistuspakkoa eli ”markkinamallia” ei SDP:n sote-mallissa olisi. Yksityisiä palveluita voitaisiin hyödyntää kuten nykyisin, eli esimerkiksi ostopalveluilla ja palveluseteleillä. Sote-alueet eivät olisi laaja-alaisia maakuntia, vaan ne keskittyisivät sote-palveluihin. Ne olisivat itsenäisiä, ts. eivät kuntayhtymiä tai puhtaasti valtiovallan jatkeita. Tämän edellytyksenä olisi verotusoikeus ja suorat vaalit. Kaikki tämä sanotaan SDP:n vaaliohjelmassa.

Edellä kerrottu SDP:n vaaliohjelman linjaus ei ole kovin kaukana hallitusneuvottelujen 23.5.2019 julkistetusta linjauksesta. Viiden puolueen hallitusneuvottelut johtavat väistämättä kompromisseihin.

 

Suhde kuntavetoiseen uudistamiseen.

Maahamme on kymmenen vuoden aikana syntynyt 20 sairaanhoitopiirin alueelle (Suomessa on jo nyt 18 maakuntaa, mutta 20 sairaanhoitopiiriä: Lappi ja Etelä-Savo jakaantuvat kumpikin kahteen pieneen sairaanhoitopiiriin) kahdeksan vapaaehtoisesti muodostettua sote-aluetta: Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala, Päijät-Häme, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Savo, Itä-Savo ja Kymenlaakso. Näistä yhdessäkään ei sote-alueeseen kuulu yli 200 000 asukasta eli kyse on pienistä tai korkeintaan keskisuurista alueista. Näiden yhteinen väkiluku on hieman yli miljoona asukasta. HUS-alueen väkiluku yksistään on 1,7 miljoonaa asukasta ja Pirkanmaan väkiluku hieman yli ja Varsinais-Suomen hieman alle puoli miljoonaa asukasta.

”Kuntavetoinen” uudistaminen on siis edennyt, mutta ei kovinkaan nopeasti tai kattavasti. Toisaalta tähän on tietysti vaikuttanut valtiovallan johtama ja rahoittama sote-valmistelu, jota alueilla tehtiin vuosina 2017-2019. Eräillä alueilla on jo tehty päätöksiä maakunnan laajuisen sote-kuntayhtymän valmistelun aloittamiseksi, esimerkiksi Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Joillakin alueilla yhä odotellaan ja pohditaan ja eräillä alueilla on jo ehditty päättää, että tällaista valmistelua ei aloiteta.

Uudellamaalla, jossa toimin keskeisessä tehtävässä HUSin toimitusjohtajana vuoden 2018 loppuun asti, oltiin hyvin kriittisiä Sipilän hallituksen sote- ja maakuntauudistusta kohtaan. Se kohdistui pääasiassa kolmeen asiaan: 1. maakunnan monialaisuuteen eli muihin kuin sote-tehtäviin, erityisesti ns. kasvupalveluihin, 2. ulkoistukseen eli markkinamalliin, 3. Uudenmaan suurilla kaupungeilla on jo itsellään suuren väestönsä ja vahvan taloudellisen potentiaalinsa takia ”leveämmät hartiat” kuin eräillä kaavailluilla maakunnilla. Toisaalta sote-uudistuksen tarvetta ei kaupunkien eikä HUSin kannanotoissa kiistetty. Tunnen nämä kaikki kannanotot tarkasti. HUSin hallituksen yksimielisesti hyväksymät kannanotot olivat ohjeena omassa toiminnassani HUS:in yhteiskunnallisessa vaikutamisessa.

 

Tulkintani Kokoomuksen linjasta

Sipilän hallituksen sote-esitys ja koko hallitus siis kaatui 8.3.2019. Suomen historian suurimmalle hallintorakenteen muutokselle, jonka valmisteluun oli käytetty satoja miljoonia euroja, heitettiin nopeat jäähyväiset ja ”kevyet mullat”. Vaaleihin oli vain viisi viikkoa aikaa ja kaikki halusivat ottaa etäisyyttä epäsuosituksi muodostuneeseen uudistukseen.

Kokoomuksen omaa ”mallia” jouduttiin odottamaan kaksi viikkoa. Kun se ilmestyi, oli enemmänkin kyse linjauksesta kuin ”mallista”. Tämä oli varmasti vaalitaktisesti viisasta. ”Sote-keskusteluun” oltiin laajasti kyllästyneitä. Myös Kokoomuksen gallup-kannatus oli alkanut heikentyä. Kokoomus päätti ryhtyä ”sote-kriittiseksi” tukeutuen erityisesti suurten kaupunkien johtajien maakuntakriittisiin näkemyksiin. Myös valinnanvapaudesta puhuminen vaimeni. Samalla jäi kuitenkin epäselväksi, mikä oli ja on Kokoomuksen linja sote-palveluiden rakenneuudistuksessa. Mitä tarkoittaa ”kuntavetoisuus” tai sote-uudistuksen tekeminen ”kuntien johdolla”? Tarkoittaako se sitä, että kunnat muodostavat vapaaehtoisesti viisi, 12, 20 vai 30 sote-aluetta? Vai tarkoittaako se sitä, että mitään sote-alueita ei lainkaan muodosteta vaan jatketaan nykymallilla, jossa jokainen kunta on itse vastuussa sote-palveluistaan? Onko esimerkiksi Turku tai Pori oma sote-alue ja muu Varsinais-Suomi tai Satakunta muodostaa yhden tai useamman sote-alueen? Kaikki nämä vaihtoehdot olen kuullut keskusteluissa kokoomuslaisten kanssa ennen vaaleja ja vaalien jälkeen. Yhteinen nimittäjä niissä on ollut lähinnä sana ”kuntavetoisuus” tai ”kuntien yhteistyöllä”. En voi olla – kuntayhtymän johtajan 20 vuoden kokemuksella – mainitsematta, että pääministeri Kataisen hallituksen aikana kuntayhtymiä haukuttiin pääministerin toimesta ”vailla ohjausta oleviksi” kuntien rahojen ”mustaksi aukoksi”. Ei Kokoomus ole aikaisemmin ollut kuntayhtymien voimakas kannattaja. Lieneekö se sitä nytkään?

 

Vapaaehtoinen kuntayhtymä vai lakisääteinen sote-alue?

Tärkein kritiikki 23.5.2019 julkistettua hallitusneuvottelijoiden sote-linjausta kohtaan on ollut se, että esitetyn mallin eli lakisääteisten sote-alueiden sijasta olisi pitänyt edetä kohti ”leveämpiä hartioita” kuntien vapaaehtoisella yhteistyöllä. Kuvasin tätä vapaaehtoisen yhteistyön tilannetta edellä. Myös monet sosialidemokraatit eteläisen Suomen suurissa kaupungeissa ovat olleet tällä kannalla. ”Maakuntamalli” on mielletty keskustalaiseksi niin kuin ”markkinamalli” miellettiin kokoomuslaiseksi. Näiden yhdistelmän kaaduttua on ihmetelty, miten SDP voi nyt lähteä uudistamaan palvelurakennetta ”maakuntamallin” pohjalta. Tässä kritiikissä, joka perustuu yksinkertaistettuihin mielikuviin, unohtuu se, että SDP kannatti yhdessä muun opposition kanssa sote-alueisiin perustuvaa mallia jo Sipilän hallituksen aikana ja suuntasi kritiikkinsä kärjen ”markkinamalliin” sekä ”maakunnan” liian laajoihin tehtäviin. Itse sote-alueita, joille kuntien sote-palvelut siirretään, SDP ei ole puolueena kritisoinut, vaan linjannut tämän tavoitteen vaaliohjelmaansa.

Miten itse arvioin kuntien vapaaehtoisen etenemisen mallia? Olen julkisesti ilmoittanut (mm. twitter) kannattavani sitä. Mielestäni tämä on sopinut hyvin SDP:n kansanedustajaehdokkaan ja valituksi tulleen kansanedustajan linjaksi, koska se on yhteensopiva SDP:n tavoitteen kanssa. Olen kehoittanut  Varsinais-Suomen kuntia ja Satakunnan kuntia ryhtymään vapaaehtoisen sote-kuntayhtymän valmisteluun ja kehunut Pirkanmaan päätöstä tällaisen valmistelun aloittamisesta. Tunnen myös Uudenmaan kunnanjohtajien ja HUSin toimitusjohtajan allekirjoittaman kannanoton, jossa kuvataan millainen voisi olla Uudenmaan alueen kuntien yhteistyöhön perustuva sote-rakenne. Olisin itsekin sen allekirjoittanut, jos olisin edelleen HUSin toimitusjohtaja. Se noudattaa aikaisemmin julki tuomiani näkemyksiä. Eräissä asioissa olisin valmis paljon pidemmälle meneviin linjauksiin ylikunnallisten palvelujen rakentamiseksi koko Uudenmaan alueelle.

Olennaisinta koko asiassa on sen arvioiminen, mihin kuntien oma alueellinen valmistelu tähtää? Minusta valmistelun tavoitteen tulee olla palveluiden alueellinen järjestäminen nykyisen kuntakohtaisen järjestämisen sijasta ja mahdollisimman hyvin integroidun palvelujärjestelmän luominen. Selvyyden vuoksi totean vielä, että integraatiolla tarkoittan sitä, että perustason ja erikoistason sosiaali- ja terveyspalvelut järjestää sama organisaatio.

Lainsäädännönkin kautta edettäessä syntyy uudistuksen sisältö kullakin alueella olevien nykyisten toimijoiden eli kuntien ja kuntayhtymien omalla kehittämistyöllä.  Tämä sisältö ”istutetaan” lakiuudistuksen antamiin raameihin. En näe tässä suurta ristiriitaa. Jos kuntien oman valmistelutyön tarkoituksena sen sijaan ei olekaan järjestämisvastuun siirtäminen laajemmalle alueelle, tai integraation toteuttaminen, vaan entisen säilyttäminen, on tietenkin kyse aivan eri asiasta. Silloin ristiriita on ilmeinen lakisääteisen järjestelmän ja ”alueen oman kehittämisen” välillä on ilmeinen. On vaikea arvioida mitä milläkin alueella on ajateltu ja suunniteltu.

Itse olisin ollut valmis myös vaiheistettuun valmisteluun, jossa kunnille ja kuntayhtymille olisi annettu vuosi aikaa esittää selkeät päätökset ja suunnitelmat laajan väestöpohjan vapaaehtoisten sote-alueiden muodostamiseksi ja valtiovalta olisi tukenut tätä valmistelua. Lakisääteisesti olisi tässäkin vaihtoehdossa varmistettu, että jokaiselle alueelle muodostetaan sote-alue. Tällaisen kehittämispolun käyttäminen on edelleenkin mahdollinen. Toistaiseksi on ilmaistu vain hallitusneuvottelujen osapuolten tavoitelinjaus. Konkreettisessa valmistelutyössä ei mitään hyvin toimivaa järjestelmää saada aikaiseksi ilman alueiden nykyisten toimijoiden aktiivista osallistumista.

 

Vielä eräistä asioista: 18 aluetta, hallintobyrokratia, verotus, Uusimaa

Olen kuullut ja lukenut paljon kritiikkiä siitä, että alueiden lukumääräksi on sovittu 18. Ymmärrän tämän. Alle 200 000 asukkaan sote-alue, joka ylläpitää omaa päivystävää keskussairaalaa, joutuu vaikeaan haasteeseen, Lääketiede on niin erikoistunutta nykyisin, että voidakseen päivystää 24/7 vähintään 12 lääketieteen erikoisalalla (esimerkiksi ortopedia ja traumatologia, vatsaelinkirurgia, kardiologia, neurologia) tulisi sairaalan väestöpohjan olla vähintään tuo 200 000 asukasta, jotta siellä olisi tarvittava lukumäärä kyseisten erikoisalojen lääkäreitä – ja silti ”tekee tiukkaa”. Tästä selviämiseksi on jatkettava sairaaloiden työnjaon kehittämistä sekä ennalta suunnitellussa että päivystävässä toiminnassa koko erityisvastuualueen laajuisesti. Erva-alue on siis todella tärkeä!

Hallintobyrokratian ei puhtaan teknokraattisesti tarkasteltuna pitäisi lisääntyä jos 295 kunnalta, niiden 180 perustason yhtymiltä, 20 sairaanhoitopiiriltä ja kuudelta erityishuoltopiiriltä siirretään sote-tehtävät 18 sote-alueelle. Muutos on tietysti suuri etenkin tehtävät luovuttaville kunnille. Kyse on siitä, miten hyvin tämä muutos tehdään.

Sote-alueiden tai maakuntien oma verotusoikeus päätettiin selvittää. Parasta onkin, koska mikään ”läpihuutojuttu” tämä ei ole. Sen käyttöönottoa ei siis ole vielä päätetty. Muitakin vaihtoehtoja on.

Uudenmaan erillisratkaisu ei sekään ole yksiselitteinen asia. Toisaalta Uusimaa ei olisi yhtään liian suuri alue väestöltään joidenkin nykyisten kuntien sote-palveluiden toteuttamiseksi ylikunnallisina. Tällaisia ovat esimerkiksi suun terveydenhuolto, työterveyshuolto, ensihoito, eräät vaativat sosiaalihuollon palvelut jne. Viiden alueen mallia tulisi soveltaa siten, että ainakin osa nykyisistä kuntien palveluista järjestettäisiin koko Uudenmaan laajuisesti eikä rajauduttaisi vain viiteen alueeseen. Pääkaupunkiseutua tulisi myös voida tarkastella omana alueenaan kuntarajoista riippumatta. Olen itse kaksi kertaa – vuonna 2013 STM:n toimeksiannosta ja keväällä 2018 ei-julkisena toimeksiantona – selvittänyt kyseistä asiaa. HUSin tehokkaan kokonaisuuden säilyttäminen ja samanaikainen vertikaalisen integraation toteuttaminen on myös haastava ”yhtälö”.

Uudenmaan alueen (1,7 miljoonaa asukasta) erillisratkaisun selvittäminen johtaa myös seuraavaan ajatuskulkuun muun Suomen osalta. Maassamme toimii jo nyt miljoonan asukkaan alueella kahdeksan sote-aluetta (Eksote, Siun sote jne.). Siispä ”varsinainen sote-uudistus” koskee vain seuraavia maakuntia: Pirkanmaa, Varsinais-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Satakunta, Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Pohjanmaa, Lappi ja Etelä-Savo. Osassa näistä on jo päätetty ryhtyä muodostamaan vapaaehtoista sote-kuntayhtymiä ja erikoissairaanhoito on jo nyt kaikilla alueilla ”maakunnallista”. Eli onko tämä uudistus lopultakaan niin kovin ”järisyttävä”?

Omana kannanottonani totean, että puolen miljoonan asukkaan Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi ovat aivan erinomaisen kokoisia sote-alueiksi. 

 

Lopuksi vertaus   

Esitän lopuksi – aivan vakavissani – matemaattisen vertauksen, joka mielestäni kuvaa sote-uudistuksenkin tilannetta. Jos tehtävämme on suunnitella pöytä, jossa värivaihtoehtoja on kolme, materiaalivaihtoehtoja kolme, korkeusvaihtoehtoja kolme ja muotovaihtoehtoja kolme, saadaan 81 erilaista pöytää. Mitä tekemistä tällä on sote-uudistuksen kanssa? Sen verran, että aina voidaan ”säätää” jotain yksityiskohtaa (rahoitus, integraatio, alueiden lukumäärä jne.) toisella tavalla, eikä valmista tule koskaan. Nyt olisi syytä tehdä tämä uudistus.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Toimiva malli oli varmasti asiantuntijoille selvä jo 2015, mutta kun asiaan liittyy politiikkaa...

Suurin ongelmahan tässä on päättäjät.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Miksi ihmeessä perustaa 18 maakuntaa kun tiedetään etukäteen etteivät nämä selviä velvoitteistaan? Pienet maakunnat tulevat koska Keskusta hyötyy laajasta maakuntaverkosta. Kymmenen maakuntaa + verotusoikeus on ihan maksimi, optimaali luultavasti viisi. Keskusta haluaa pienet maakunnat koska sen vaikutusvalta pienenee suurissa. Ei poliitikot potilaita ja asiakkaita ajattele, valtapeliä tämä on. Luotan kaikkein vähiten Keskusta-puolueeseen, joka pyrkii aina hakemaan etuja omalle pienelle valtaklikille maakunnissa.

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Aki Lindenin puheenvuoro on aikamoista pyöritystä SDP:n ja keskustan tekeillä olevan sote-lehmänkauppa II:n tueksi. Aivan kuten edellisessä hallituksessa muiden vaihtoehtojen väitetään olevan huonompia, ja että "NYT OLISI SYYTÄ TEHDÄ TÄMÄ UUDISTUS" - viedä Sipilän tavoite maaliin.

Nyt siis muutamassa viikossa monien muiden asioiden joukossa sote-ratkaisu päätetään hätäisesti poliittisten tarkoitusperien eikä suinkaan terveydenhuollon tarkoituksenmukaisimman toteuttamisen kannalta. Rinteen lupaama parlamentaarinen valmistelu ja sitä kautta kaikki muut vaihtoehdot jäävät jälleen poliittisen junttauksen jalkoihin. Jos parlamentaarisesti valmistellaan vain maakuntien verotusoikeus, palveluiden nykyisen monikanavarahoituksen purkaminen ja sote-kuntiin siirtyvät muut tehtävät, ei kyse ole suinkaan terveydenhuoltouudistuksen valmistelusta vaan sen toimeenpanosta.

Vähin mitä pitäisi tehdä olisi antaa asiantuntijoiden valmisteltavaksi selonteko erilaisten sote-ratkaisujen kansantaloudellisista ja -terveydellisistä vaikutuksista sekä tulevaisuuspotentiaalista. Mitään tällaisen kokonaisvaltaisen katsauksen suuntaistakaan ei edellinen hallitus tehnyt eikä halunnutkaan tehdä ja vielä vähemmän Rinteellä on sellaista käytettävissä. Ollakseen uskottava sellaista tulevan pääministerin pitäisi kuitenkin haluta, joten nykyinen tilanne on umpisurkea, jos se päätyy hallituksen muodostamiseen.

Nyt ei saisi antaa lehmänkauppojen tekijöille periksi, vaikka ymmärrettävästi soten vatvominen onkin väsyttävää. Kysymys on sekä kansalaisille että kansantaloudelle niin keskeisen tärkeästä asiasta, että sen rinnalla joidenkin poliittisten puolueiden lyhytaikaiset edut pitää unohtaa. Valitettavasti on syytä valmistautua samanlaiseen vastarintaan kuin se millä laaja "valinnanvapaus" eli oikeasti yksityistäminen torjuttiin. Kokoomukselle ja perussuomalaisille on lankeamassa tästä suuri vastuu.

Toimituksen poiminnat